Muistelin lapsena että mummo aina silitti päästä ja siunasi.

Ja se tuntui hyvin mukavalta ja lohduttavalta. Ihan se kosketuskin vain.

Enhän minä oikeasti muista enää hänen kasvojaankaan sillä tavalla kun ne kuvissa näyttää, ja hän on kuvissa äitiniäni hyvinkin muistuttava, mutta kyllä ne tilanteeet ja rakkaus ei unohdu. Toivottavasti eivät unohdukkaan täysin. Ne löytyvät aivan kaivamatta täältä sisältä itsessäni toisin kuin moni muu asia.

Hän oli vahvasti uskonnollinen, mutta ei ikinä puhunut siitä enempää kuin oli tarpeen. Olen miettinyt näin myöhemmin, että asia oli niin luonnollinen, että hänen uskonsa oli niin vahva ettei sen vahvistamiseen tarvittu mitään muuta. Hänellä oli Jeesus sydämessään.

Nyt alkaa vähän ahdistamaan, ehkä nyt en sitten kerrokkaan vielä mitä ajattelen asiasta.

Hyvää pääsiäisenaikaa kaikille! Tipuja, pupuja ja halauksia. :)