Istuin sängyn laidalle.

Oli ollut semmoinen levoton olo jo vähän aikaa enkä tiennyt oikein miksi.

Varmaan se pari siideriä ja väsymys. Tuijottanut taas liikaa televisiota ja ruutua.

Huomaamatta käsi tärisi vähäsen ja ajattelin jo että nukahtaisipa nopeasti, että olisi huomenna sitten virkeänä.

 

Ei tänä iltana. Ajatukset pomppasi ensin yhteen asiaan mikä pitäisi tehdä ennen kuin voi rauhoittua nukkumaan. Sitten toiseen ja kolmanteen.

Ja nopeasti ja ahdistavasti. Nyt tajusin että jotain on vialla tai tapahtumassa. Sai vähän huonosti henkeä ja käsi tärisi aina kun sitä ei katsonut. Päätin että teen yhden asian kerrallaan ja sitten pystyn varmasti tekemään toisen.

No kymmenen minuutin (?) kuluttua en ollut saanut päätettyä, että menisinkö juomaan vettä vai tupakalle (enkä minä edes paljon polta, en ainakaan iltaisin). Olin jähmettynyt siihen paikalleni ja tiesin että joka hetki jonka minä tässä jahkailen on vain haitaksi ja pahentaa tätä pyöröportaikkoa johonki ilkeään paikkaan.

Tuntui jo että pää alkoi käymään keveäksi, kun hieroin niskaa. Olin kai unohtanut hengittää.

Lopulta sain juotua vettä, pestyä hampaat ja valot kiinni ja nukkumaan.

 

Heräsin monta kertaa. Hiessä ja aamua kohti painajaiset vaan paheni. Mutta se eka herääminen oli julmin.

Se tuntui siltä kuin en olisi mennyt nukkumaan ollenkaan.

Aivan kuin istuisin vielä siinä sängyn laidalla.